Kala ja äyriäiset Turskaa, pikkelikurkkua, beurre blanc ja mätiä

 







- tuoretta turskaa tai pakastettua
- voita, valkoviiniä, salottisipuli, valkoviinietikkaa, sokeria
- tuoretta kurkkua
- mätiä, mitä vain
- suolaa, mustapippuria



Tee aina kaikki esivalmistelut ennenkuin alat kokkaamaan. Mittaa ainekset, pilko, punnitse, sekoita, ota esille tarvittava ym.

Kastike
, kuullota silputtua salottisipulia voissa, lisää valkoviini, vaikka 2 dl, 2 rkl valkoviinietikkaa, keitä kasaan että puolet jäljellä.  Ota pois liedeltä ja sekoita sekaan voi, noin 70g. Lämmitä ja lisää halutessasi 2 rkl kermaa. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Tee pikkelöity kurkku, raasta kurkku raastimella , valuta raaste siivilässä että enin neste valuu pois ja laita 1:2:3 liemeen, vesi, sokeri, etikka. Anna maustua mutamia tunteja eli tämän voi tehdä vaikka edellisenä päivänä.

Poista kalasta ruodot jos on ja leikkaa kauniiksi annoispaloiksi. Paista kaloja hetki pannulla voissa, noin 2 min per puoli, näet kyllä jos kala raakaa tai alkaa sitkistymään liiallisen paistamisen takia, jätä alle 60 asteiseksi jos käytät paitomittaria.

Kokoa annos, pohjalle kastike, sitten kala, pikkelöity kurkku, koristeeksi mätiä ja koristeheiniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Hei kaikille!! www.dmkdesignminnakokko.com Nyt on uutta: DMK Design Minna Kokko, on avannut jälleen ovensa nettikaupan muodossa. Laadukkait...