Uuden luominen on aina mahtavaa. Ihana kokeilla erilaisia reseptejä, tuoda niihin oma twistinsä ja luoda uutta. Siitä saan itse ainakin hyvän olon tunteen. Mielikuvista, sitä minulta ei puutu. Kokeilunhalu ja uuden luominen ovat varmaankin omassa keittiössäni tärkeimmät asiat. Toki puhtaat, terveelliset ja tuoreet raaka-aineet ovat erityisen tärkeitä. Pyrin luomuun ja vastuullisesti kasvatettu liha ja kala ovat ensi-arvoisen tärkeitä asioita keittiössäni. Ajan hermoilla täytyy olla ja seurata jatkuvasti uusia ruokatrendejä. Unelmiakin on ja niitä pitääkin olla.
Tänään Kokkojen keittiössä nautitiin naudan paahtopaistia ja risottoa. Halusin kokeilla naurista ja se olikin oiva raaka-aine. Nauris ei ihan taipunut uppopaistamiseen, ei jäänyt rapeaksi mutta kiva koriste ja mukavan makuinen. Juustonaurismousse kyllä toimi hyvin.
Tervetuloa mukaan mielenkiintoiselle matkalle, Kokot kokkaa kotona. Blogissani kerron ruokaharrastuksestani, intohimostani ruokaan, haastattelen mielenkiintoisia ihmisiä ruokailun merkeissä sekä kerron elämästäni, matkoistani ja harrastuksistani.
sunnuntai 20. tammikuuta 2019
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei kaikille!! www.dmkdesignminnakokko.com Nyt on uutta: DMK Design Minna Kokko, on avannut jälleen ovensa nettikaupan muodossa. Laadukkait...

-
Illallisvieraita, Antti Leino, Marjut Lääperi, Pihla, Lilja ja Oona. Kokkosia Lakkayllätys
-
Joulu vietettiin tänä vuonna aivan kotona Helsingissä kahdestaan tyttäreni kanssa. Korona virus on nyt pahimmillaan ja matkustelua ei suosi...
-
Hei kaikille!! www.dmkdesignminnakokko.com Nyt on uutta: DMK Design Minna Kokko, on avannut jälleen ovensa nettikaupan muodossa. Laadukkait...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti