oli kyllä todella mahtavaa saunoa ja uida ja vielä Vappuna jäiden keskellä. Hieno kokemus. Ystäväni Jaana oli Vappuna kyläilemässä.
Tervetuloa mukaan mielenkiintoiselle matkalle, Kokot kokkaa kotona. Blogissani kerron ruokaharrastuksestani, intohimostani ruokaan, haastattelen mielenkiintoisia ihmisiä ruokailun merkeissä sekä kerron elämästäni, matkoistani ja harrastuksistani.
keskiviikko 16. toukokuuta 2018
sunnuntai 22. huhtikuuta 2018
Olen tehnyt monta uraa elämäni aikana, olen kokeillut ravintola-alaa aikaisemminkin, on markkinointia, kansainvälistä kauppaa, ulkomailla työskentelyä, kauneusalaa, yrittäjyyttä. Jokainen ura on antanut paljon, uusia ihmisiä, kokemusta, matkustelua, uutta intoa, uutta näkökulmaa. Nyt vuosia myöhemmin palaan takaisin ravintola-alalle ja en todellakaan ole katunut päivääkään valintaani. Ravintola Kokin paperit ovat tavoitteeni ja onneksi rakkaudesta ruokaan niiden hankkiminen minulle on ihan luonnollista. Odotan mielenkiinnolla uusia haasteita ja makuja ja ihmisiä joita tällä matkalla tulen vielä tapaamaan !!
Yrttejä sain jo istutettua sisälle, pieneen kavihuoneeseeni. Persilja, korianteri, basilika ja tatsoi.
Kosteutta ja aurinkoa, kaikki muut istutetaan mullan alle mutta basilikan siemenet suoraan multaan, ei peitetä ja persiljan siemeniä on hyvä liottaa yön yli vedessä ennen istuttamista. Kastelen kerran viikossa.
Yrttejä sain jo istutettua sisälle, pieneen kavihuoneeseeni. Persilja, korianteri, basilika ja tatsoi.
Kosteutta ja aurinkoa, kaikki muut istutetaan mullan alle mutta basilikan siemenet suoraan multaan, ei peitetä ja persiljan siemeniä on hyvä liottaa yön yli vedessä ennen istuttamista. Kastelen kerran viikossa.
lauantai 7. huhtikuuta 2018
torstai 29. maaliskuuta 2018
keskiviikko 14. maaliskuuta 2018
Tänään teki mieli itämaisia makuja, ulkona on kylmä, lunta ja räntää sataa vuorotellen ja muutenkaan aurinkoa ei ole näkynyt niin lämmin ja hyvä ruoka saa paremmalle mielelle.
- Gluteeniton pannuleipä, karitsapyörykät tomaattikastikkeessa, linssimuhennos sekä marinoituja sipuleita.
torstai 8. maaliskuuta 2018
Majoneesia. nam, voittaa kaikki kaupan majoneesit, itse tehty! Hieman espanjalaisia makuja, aioli, chorizoa ja manchego juustoa. Ihania pikku pintxoja !!!
Ensimmäistä kertaa tein elämässäni madekeittoa! Oli todella hyvää. Kiva Stockmannin täti perkasi mateen minulle fileiksi ja antoi ruodot tietenkin mukaan liemen keittoon. Tähän madekeittoon on ohje pienellä tvistillä Näsinneulan Ravintolasta, tekemiseen meni tovi mutta oli kaiken vaivan arvoista. suussasulavaa ja todellakin ei arkiruokaa, kermaa ja voita ei ole säästelty !!!!
Ohje täällä
Ohje täällä
keskiviikko 7. maaliskuuta 2018
Kevättä jo alkaa olemaan ilmassa, aivan mahtavaa. Itse en ole talvi-ihmisiä kuten olen monta kertaa sen maininnut. Muutaman viikon päästä lähdetään katsomaan onko Tukholmassa jo kevät pitkällä. Aurinko paistaa tänäänkin täydeltä terältä, kyllä siitä virtaa saa !
Possun sisäfilettä, Veloute kastiketta sekä perunasosetta ! Helppoa ja hyvää. Tänään onkin vapaapäivä työharjoittelusta joten illemmalla kokkaillaan jotain hyvää.
Possun sisäfilettä, Veloute kastiketta sekä perunasosetta ! Helppoa ja hyvää. Tänään onkin vapaapäivä työharjoittelusta joten illemmalla kokkaillaan jotain hyvää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Hei kaikille!! www.dmkdesignminnakokko.com Nyt on uutta: DMK Design Minna Kokko, on avannut jälleen ovensa nettikaupan muodossa. Laadukkait...
-
Illallisvieraita, Antti Leino, Marjut Lääperi, Pihla, Lilja ja Oona. Kokkosia Lakkayllätys
-
Pohjolan Perunan Mummon Perunanuudeleista saa vaikka mitä tehtyä, itse tein vegeversion ja on todella helppoa ja nopeaa. - Mummon pe...
-
Aivan mahtavaa, vaikka asunkin Helsingissä oli ihana syksyllä vierailla muutamaan otteeseen Tampereella ja työskennellä jälleen Dining 26 by...




















