Perinteinen lehtipivi. Tämä on hyvää ja helppo tehdä. Lehtipihvi, naudan ulkofile biitti, noin 1cm paksuinen, on nuijitti lihanuijalla mahdollisimman ohueksi, marinoitu oliiviöljyssä, valkosipulissa, suolassa ja mustapippurissa muutama tunti. Valkosipulipotut laitettu uuniin. Kuori perunat (5-6), siivuta, lado uunivuokaan, heitä sekaan 4-5 murskattua ja pilkottua valkosipulinkynttä, suolaa ja mustapippuria, sekoita. Lisää kermaa niin että potut melkein peittyy, uuniin 1h ja 180 astetta. Punaviinikastike, ohje löytyy. Lisäksi tehty pestokurkkua. Siivuta kurkkua ja lisää sekaan pestoa, sekoita, anna tekeytyä hetki jääkaapissa. Wau !!!! Nyt tuli nälkä !!! Ahaa, tähän annokseen on muuten paistettu hieman pekonia ja pähkinää lisukkeeksi. Eli paista pilkottu pekoni rapsakaksi pannulla ja lisää lopussa murskattua pähkinää (ihan sama mitä, mantelikin käy) ja murskattu ja siivutettu valkosipulinkynsi pekonin sekaan, lusikallinen riittää pottujen päälle.
Tervetuloa mukaan mielenkiintoiselle matkalle, Kokot kokkaa kotona. Blogissani kerron ruokaharrastuksestani, intohimostani ruokaan, haastattelen mielenkiintoisia ihmisiä ruokailun merkeissä sekä kerron elämästäni, matkoistani ja harrastuksistani.
keskiviikko 22. maaliskuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei kaikille!! www.dmkdesignminnakokko.com Nyt on uutta: DMK Design Minna Kokko, on avannut jälleen ovensa nettikaupan muodossa. Laadukkait...

-
Illallisvieraita, Antti Leino, Marjut Lääperi, Pihla, Lilja ja Oona. Kokkosia Lakkayllätys
-
Joulu vietettiin tänä vuonna aivan kotona Helsingissä kahdestaan tyttäreni kanssa. Korona virus on nyt pahimmillaan ja matkustelua ei suosi...
-
Hei kaikille!! www.dmkdesignminnakokko.com Nyt on uutta: DMK Design Minna Kokko, on avannut jälleen ovensa nettikaupan muodossa. Laadukkait...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti