Sain joululahjaksi ruokakirjan lähi-idän ihmeistä ja nyt näitä reseptejä on muutama viikko kokeiltu. Ihanaa vaihtelua raaka-aineisiin ja makuihin. Lammas näyttelee pääosaa mutta sitä on vähän huono suomesta aina saada, ei ainakaan kaikista kaupoista, pienemmistä.
Kuvassa oleva kasviskeitto on tehty mitä kaapista löytyy periaatteella. 2 porkkanaa, 2 perunaa, 1/4 kukkakaalia, pala paprikaa, 2 valkosipulinkynttä. Kuori perunat ja porkkanat, laita kiehuvaan veteen, keitä noin 15 minuuttia ja lisää paprika ja kukkakaali. Lisää hieman suolaa, mustapippuria sekä kasvis tai kanaliemikuutio. Keitä kunnes kaikki kasvikset ovat pehmeitä, lisää sekaan Marokkolaista Ras el Hanout maustesekoitusta noin 1 rkl. Lisää hieman kermaa, 1 dl ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi keitoksi. Tarjoile tuoreen timjamin, siementen ja hyvän paahdetun leivän kera.
Tervetuloa mukaan mielenkiintoiselle matkalle, Kokot kokkaa kotona. Blogissani kerron ruokaharrastuksestani, intohimostani ruokaan, haastattelen mielenkiintoisia ihmisiä ruokailun merkeissä sekä kerron elämästäni, matkoistani ja harrastuksistani.
keskiviikko 10. tammikuuta 2018
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei kaikille!! www.dmkdesignminnakokko.com Nyt on uutta: DMK Design Minna Kokko, on avannut jälleen ovensa nettikaupan muodossa. Laadukkait...

-
Illallisvieraita, Antti Leino, Marjut Lääperi, Pihla, Lilja ja Oona. Kokkosia Lakkayllätys
-
Joulu vietettiin tänä vuonna aivan kotona Helsingissä kahdestaan tyttäreni kanssa. Korona virus on nyt pahimmillaan ja matkustelua ei suosi...
-
Hei kaikille!! www.dmkdesignminnakokko.com Nyt on uutta: DMK Design Minna Kokko, on avannut jälleen ovensa nettikaupan muodossa. Laadukkait...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti